En oo pitkään aikaan kirjottanut tänne ja syynä on ollut ns. Ajan puute.
Mun ei ollut tänne blogiin tarkoitus tulla kirjoittamaan tälläistä ns. "syvällisempää" tekstiä, mutta päätin kuitenkin tulla nyt kirjoittamaan. Tätä blogia en osaa mihkään kategoriaan pistää, se muuttuu sen mukaan, mitä itse muutun ja blogi tulee varmasti vielä moneen otteeseen muuttumaankin.
Tuun kirjoittamaan tänne aina silloin, kun se itsestä tuntuu hyvältä, en aio pakottaa itseni siihen, koska se veisi maun koko hommasta.
Kuukauteen en ollut kirjoittanut mitään. En edes luonnoksiin ja huomasin, kuinka hyvältä ja vapauttavalta se tuntui, kun pääsin taas kirjoittamaan ja tuomaan ajatukset sanoiksi. Muun päässä tällä hetkellä paljon asioita ja tapahtumia mistä voisin kirjoittaa, mutta entiedä yhtään mistä haluaisin teille nyt kirjoittaa.
Mä voisin kirjoittaa asioista, mitä ehtinyt tapahtua, mutta en usko, että niillä sinänsä merkitystä olisi.
Voisin kertoa unelmastani, päämäärästäni. Mutta en halua sillä tavoin aiheuttaa itselleni sen julkistamisen vuoksi tuomia paineita ja pelkoa epäonnistumisesta. Sen sijaan mä aattelin tulla kirjoittamaan teille aivan jostain muusta. Asiasta, jonka olen tämän kuukauden sisällä ymmärtänyt.
Tunnen vapautta siitä, että voin olla oma itseni, eikä min tarvitse enää tukahduttaa tunteitani ja kuormittaa itseäni sillä tavoin. Sillä onhan se sanomattakin selvää, kun et pysty tunteita näyttämään, niin eihän silloin pysty olla oma itsensä. Silloin ei vain tukahduta tunteitaan vaan silloin myös oma persoona ja luonne katoaa. Etkä silloin voi elää elämää itsesi vuoksi vaan elät elämää toisen kautta tai kuin katsoisit sitä ulkopuolelta.
Lopulta kaikki on vain liikaa ja räjähtää käsiin. Tältä minusta tuntui melkein kaksi vuotta sitten ja tunne tila kesti liiankin pitkään. En silloin tajunnut koko asiaa, nyt myöhemmin tajunnut sen ja on avannut omat silmäni.
Olen saanut sen takaisin, mitä kadotin, nimittäin oman itseni. Oman persoonallisuuteni, luonteeni mitä todella olen. Tunnen siitä vapautta, että voin olla oma itseni, voin näyttää tunteeni ilman tuomitsemista. Sanoa asioita, ilman että joku tuomitsee niitä tai käyttää itseäni vastaan. Mikä kuitenkin parasta olen kasvanut paljon ihmisenä, muta olin. Olen muuttunut paljon paljon vahvemmaksi. Osaan tarpeen tullen laittaa ihmisille vastaan, enkä enää välitä muiden puheista. Mun ei ole tarkoitus miellyttää ketään. Eikä kukaan ikinä pystyisi kaikkia maailman ihmisiä miellyttämään 100 prosenttisesti.
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti