Mä luulin jo, että kaikki nää oireet olis taakse jäänyttä. Mutta tänään jouduin kohtaamaan tilanteeni. Se oli, kuin isku vasten kasvoja. Entiedä oonko yrittänyt siirtää ja siirtää ahdistusta, tietämättäni. Mutta ossain vaiheessa se on pakko kohdata, mikä ei ole hyvä juttu, kun tarpeeksi siirtää ja siirtää, niin jossain vaiheessa sitten joutuu kohtaamaan tunteen ja ajatukset, mikä on saattanut pahentua, mitä on alunperin ollut.
Onhan tässä ehtinyt tapahtua niin positiivisa asioita, kuin niitä negatiivisiä, kun viimeksi olen tänne kirjoittanut. Pääsinhän mä opiskelemaan alalla, minne hain, mutta huomasin kuinka helposti aloin luistaa vanhoin tapoihin, mitä oli silloin kun viimeksi opiskelin. Syöminen rajusti huomaamatta vähentynyt. Jotenkin, kun kokoajan menossa jossain, niin ei vaan jotenkin huomaa, kun vasta illalla, kun tulee kotiin, että ei ole syönyt taaskaan juurikaan mitään koko päivän aikana.. Mikä kaikkein yllättävintä tässä tilanteessa oli se, että kuinka helppoa se oli. Tätä mä pelkäsin siinä, kun aloitan pitäkän tauon jälkeen opiskelut. En kyllä tiedä, mikä oli se syy, mikä laukasi tälläsen käyttäytymisen. Johtuiko hyvin samantapaisista muistoista vai mistä?
Voi olla, että joudu venyttämään koulua 3,5 - 4 vuoteen. Sillä joudun aloittamaan hieman rauhallisemmin koulun käynnin. Kaikkien Dkt- käyntien ja syömishäiriöklinikan vuoksi, joka vie viikosta paljon aikaa ja kuitenkin se oma hyvinvointi on se numero ykkönen. Sillä en halua kuitenkaan tulla siihen tilanteeseen, että voimat eivät enää riittäisi ja palaisin loppuun. Tästä tilanteesta oon puhunut terapeuttini kanssa ja tulimme molemmat samaan loppuratkaisuun, että se kaikkein paras päätös tässä opiskelu asiassa.
Tänään oli syömishäiriöpoliklinikan palaverissa.Missä päätettiin miten homma laitetaan käyntiin ja mikä on se oikean hoitoptapa justiin mulle. Oikeastaan tuo tapaaminen tuli oikeaan saumaan. Joka tavallaan on saattanut olla yksi iso tekiä tän päivän ahdistuneisuus kohtauksiille.Jatkossa käyn poliklinikalla kahdesti viikossa harjoittelemassa oikeanlaista syömistä. Sillä tällä hetkellä tiedostan sen itsekkin, että annaskoko on aivan liian pieni. Toivottavasti tästä on apua, vaikka tiedän että ei tästä ilman ahdistusta selvitä ja varsinkaan, kun joudun syömään sellaista mihin en ole tottunut.
Onhan mun ruokavalio laajempi, mitä se vuosiin ollut, mutta silti se ei ole riittävä. Se ei ole tarpeeksi laaja ja usein päivästä päivään syön aivan samallalailla. Semmosia vaihteluita ei juurikaan ole.
Yksi suurista haasteista on myös ollut käydä koulussa syömässä, mikä on ollut iselle se suuri kynnys. Koska jotenkin vain vaikea syödä ihmisten edessä, joita ei tunne. Siinä riittä haastetta. Onneksi sain ylitettyä itseni ja käynyt tällä viikolla kerran koulu ruokailussa, vaikka en hirveästi pystynyt syömään enempää, kuin normaalistikkaan. Mutta se, että pystyin mennä sinne pelkästään oli itselle iso juttu.
